Kissakuva

Kissakriisi

#MIAUtoo - Pelasta kissat

Jokainen syksy on paha kissojen kannalta Suomessa, toiset syystalvet ovat pahempia kuin toiset.

Suomessa hylätään vuosittain 20 000 kissaa, ja siinä missä valtaosa koirista haetaan löytöeläintaloilta, kissat harvemmin pääsevät enää takaisin koteihinsa. Itse koen tähän suurimpana ongelmana sen, että kissat saavat yhä lisääntyä vapaasti ulkona pitkin Suomea ja että pentuja jaetaan uhallaan ilmatteeksi. Usein ilmoituksissa kerrotaan kissan olevan sisäsiisti ja näin valmis uuteen kotiin... Alle 12 viikon iässä. Heti, tai kissa lopetetaan.

Lisäksi yhä on suuri ongelma siinä, että ihmiset tukevat pentutehtailua ostaessaan ensimmäisiä rotukissojaan. Monet karttavat paperillisia kissoja, koska yleisoletus on että "en mene näyttelyihin - en tarvitse papereita".

Paperit ovat tae rotupuhtaudesta ja kasvattajan virallisuudesta. On olemassa epärehellisiä kasvattajia ja asiallisia paperittomasti pennuttavia (testit ym tehtyinä), mutta paperittomasti pennuttavat eivät koskaan aja rodun etuja pennuttaessaan, eivätkä todennäköisesti ymmärrä riskejä tai roturasitteita. Mikäli rekisteröidyn kasvattajan toiminta epäilyttää, tästä voi ilmoittaa tämän rekisteröityyn kattojärjestöön (FIFé - Kissaliitto, TICA - FinTICAt, CFA - Cat Fanciers of Finland... nämä ovat kolme suurinta Suomessa), koska kasvattaja ei saa muunmuassa myydä rekisteröimättömiä pentueita välistä ilmoittamatta niistä. Sanktiota tulee aina ja pahimmillaan kasvattaja voi menettää kasvatusoikeutensa jos rikkeet ovat toistuvia.

Muistakaa rotukissaa ostaessanne että rotukissa on aina rekisteröity, sillä on aina rekisteröintitodistus ja kasvattajalla on aina rekisteröity kissalan nimi...

Mutta rotukissapuolen pentutehtailijat ovat pieni paha Suomen kissaongelmien kannalla. Suurimmat ongelmat ovat yhä tavan maatiaiskissojen kanssa, vaikka jopa rotukissoja päästetään nykyään yksin ulos vapauteen.

Kissa ansaitsee kodin turvaa, rakkautta ja lämpöä niin paljon kuin mikä tahansa muukin lemmikki... Harmiksi kissa on laissakin täysin lainsuojaton ja verrastetaan esineeseen, mutta vain ja ainoastaan kissa jätetään lemmikkinä täysin valvomatta oman onnensa nojaan ulos, sen sijaan että panostettaisiin yhteiseen aikaan, koulutukseen ja turvalliseen ulkoiluun valjaissa taikka tarhassa.

Ostaessasi rotukissaa, tarkistathan että...

Ostamallasi pennulla on vähintään...

Ostaessasi aikuisen...

Etsiessäsi maatiaiskissaa talouteesi...

Mikäli resurssisi eivät riitä rotukissan ostamiseen, mutta haluat perheeseesi pörröisen lisäyksen, rescue-kissa on mitä loistavin vaihtoehto! Kuten mainittu, kissoja hylätään noin 20 000 vuosittain (Linkki 2,), ja moni kissa kasvattaa populaation pelkästään omien pentujensa avulla. Kissa on tehokas lisääntyjä ja suoranainen haitta luonnolle, pentueita voi tulla helposti 4 (ylikin) vuodessa ja pennutkin voivat helposti alkaa lisääntymään jo puolen vuoden iässä. Näin ollen 2 leikkaamatonta irtokissaa saavat tuhoa aikaan mielettömän paljon hyvin lyhyessä ajassa.

Eläinsuojeluyhdistyksiä Suomessa on lukuisia kauttaaltaan, joskin irtokissaongelma on pahempi pohjoisemmassa Suomessa kuin etelässä, mutta missään nimessä kotikissoista meillä ei ole pulaa. Ei lyhyt- eikä pitkäkarvaisista kotikissoista, mutta meillä on suuri pula ihmisistä jotka ovat valmiita panostamaan kissan hyvinvointiin ja ymmärtävät mitkä asiat kuuluvat kissan perusterveydenhuoltoon.

Etsiessäsi rescue-kissaa, voit kurkata ensitöiksesti Suomen Eläinsuojeuyhdistyksen sivuille, tai vaihtoehtoisesti laittaa yksinkertaisesti Googleen hakusanaksi "löytöeläin"/"kodittomat kissat"/"löytökissa" + paikkakunta/lääni mistä kissaa etsit.

SEY esimerkki

SEY:n virallisten jäsenyhdistysten lisäksi Suomessa on runsaasti yksityisiä löytöeläintaloja, joihin lukeutuu muunmuassa HESY. SEY:n jäsenyhdistykset tunnistaa aina SEY:n virallisesta logosta, ja jäsenyhdistykset on kaikki listattuna SEY:n sivuilla. Monilla on myös Facebookissa sivut nykyään, niin julkisilla kuin yksityisilläkin.

Olitpa missä tahansa, kissa kyllä hyväntekijöiden avulla kulkeutuu ympäri Suomea, sillä Pirkanmaalla sijaitseva kissa ei välttämättä ole sieltä pyydetty, vaan otettu talteen vaikkapa Oulusta.

Vältä ottamasta kissoja yksityishenkilöiltä. Vaikka nämä navetoihin syntyvät yksilöt ovat poikkeuksetta aina ilmaisia, nämä ovat syntyneet kissan laiminlyönnin (leikkaamatta jättämisen) vuoksi ja usein kasvavat turhan heikolla tuella, ruualla ja ovat luovutusiässään mahdollisesti puolivillejä tai villejä. Kun adoptoit eläinsuojasta kissan joudut maksamaan nimellisen summan kissasta, mutta annat tilaa seuraavalle apua tarvitsevalle yksilölle.

Miten voit auttaa?

Voit auttaa kodittomia kissoja tekemällä lahjoituksia, niin rahallisia kuin myös ruokaa, hiekkaa ja omaa aikaasi. Voit myös ryhtyä ensikodiksi tai sijaiskodiksi, joka auttaa suuresti kissoja pääsemään irti peloistaan ihmisiä kohtaan ja saa ne pois ulkoa näkemästä nälkää ja luonnonilmojen armoilta.

Kissakriisi.org sivustolla annetaan seuraavat kolme vinkkiä miten voit auttaa hädässä olevia kissoja;

Kissakriisi on SEY Suomen Eläinsuojelun ja markkinointitoimisto Dinglen yhteinen kampanja kissojen pelastamiseksi.

Osa tekstistä on kopioitu Kissakriisi.org sivustolta (joka on ikäväkyllä poistettu). Valtaosa puhtaasti omaa käsialaani.

Hyödyllisiä linkkejä sinulle luettavaksi ja jaettavaksi;

Viirun huostaanotetut pennut

Sivusto päivitetty 17.3.2022