Kansi

Takaisin

Iris

Iris on rescue-kissa ja haettu Pesaleidjan kissatalolta Tallinnasta. Iris on tavan kotikissa, pitkäkarvainen ja kuvioltan ruskeatäplikäsvalkoinen. (HCL n 24 09).

Kirjoitin hausta, alusta ja odotuksesta "pienen" tekstin, halukkaille luettavaksi. Tämä on siis yksi kokemus yhden kissan kanssa ja kirjoitettu 1,5 kuukautta haun jälkeen. :)

Iris vietti valtaosan elämästään kissatalolla, mutta Tiikerin kuoltua elämäni valtasi niin suuri aukko, että jossain vaiheessa uusi kotikissa tulee saada ja nettisivujen, sekä suomalaisten että eestiläisten kissatalojen sivuja, löysin Iriksen.

Moni tuomitsee sen, että hain kissani Eestistä; sanottakoon että joulukuusta 2014 lähtien selailin eläinsuojeluyhdistysten sivuja ja facebook-kontaktin kautta eksyin Pesaleidjan sivuille ja huomasin paikallisen kotikissakannan viehättävän pääsääntöisesti omaa silmääni enemmän kuin kotimainen.

Iris testattiin FeLV/FIV negatiiviseksi pyynnöstäni ja näiden tultua puhtaana takaisin, rupesin suunnittelemaan kissan hakua. Lopulta Iris haettiin torstaina 2.4., jotta saan pitkän viikonlopun tarkkailla kissaa uudessa ympäristössään.

Iris löydettiin 18.7.2014 Tapasta Eestistä, josta eteni Virumaan löytöeläintalolle jossa vietti aikaansa 29.12.2014 saakka, jonka jälkeen siirtyi Pesaleidjan kissatalolle steriloituna etsimään uutta kotia - täältä minä sitten Iriksen bongasin ja pääsiäiseksi kotiin hain.

Kotiutumisprosessi Iriksellä tulee olemaan pitkä ja opittavaa on erittäin paljon. Junnu on ollut Iriksen linkki ihmisiin tutustumisessa ja sanoisin kaiken tapahtuneen olevan Junnun ansiota; viikon Iris oli ollut luonani, kun itse hakeutui ensikerran lähelleni.

Iriksen sairaalloisen ylikiintymisen Kiniin vuoksi neiti etsi uuden kodin, ja asustaa tätä nykyä Turussa Yolandan luona. Kiitos hänen perheelleen suuresti Iriksen uudelleen kotiuttamisessa!!

Iriskuva

Syntymäaika, testit ja paino

  • Syntynyt; x.06.2014
  • Paino; 4,30 kg (6.1.2016)
  • FeLV (kissaleukoosi) - Negatiivinen, 16.3.2015
  • FIV (kissan immuunikato) - Negatiivinen, 16.3.2015

Suurimmista suurin kiitos Meri Lindrothille Iriksen kanssa auttamisessa! Yhteistyö kanssasi sujui moitteitta! :)