Kissakuva

FeLV & FIV - kissojen leukemiavirus sekä immuunikatovirus

FeLV & FIV - kissojen leukemiavirus sekä immuunikatovirus

Samalla kun verta otetaan HCM DNA:ta varten, voidaan ottaa samasta verinäytteestä myös FeLV, eli "feline leukemiavirus" ja FIV, eli "feline immunodeficiency virus", testit. Nämä eivät ole pakollisia, eivätkä liiemmin vaivaa sisätiloissa eläviä rotukissoja, mutta ovat riski jos kissat tapaavat ulkona edes potentiaalisesti tappelevia kissoja (esimerkiksi jostain syystä yksin ulkoileva maatiainen taloudessa) jonka kanssa kissa saattaa tapella kotioloissa. FeLV/FIV testi on usein yksi testi ja nopeimmillaan valmis samana päivänä. Pikatesti ei kuitenkaan aina ole täydellisen luotettava, jonka takia suositellaan qPCR-testiä, koska PCR-testin avulla pienestä verinäytteestä saadaan suuri monistamalla kissan DNA:ta rivakasti.

Testi olisi ideaali uusia aina ennen uutta paritusta, mutta koska pääsääntöisesti kissat tapaavat sisäkissoina suojattua elämää eläviä yksilöitä, on enemmänkin yleistynyt tapa jossa kissa testataan kerran muiden jalostustestien yhteydessä ja paritetaan vain muiden FeLV & FIV negatiivisten, yhtälailla suojattua elämää elävien kissojen kanssa.

- FeLV on niin kutsuttu RNA-virus, joka ei säily tartuttavana pitkään ympäristössä, jopa alle pari tuntia normaaleissa kotiolosuhteissa. FeLV tarttuu lähinnä syljen ja muiden eritteiden välityksellä pitkittyneessä kontaktissa, emolta pennulle sekä istukan että maidon kautta. Virus tarttuu myös syljen, nenän eritteiden, virtsan sekä ulosteen kautta, sekä sairaan kissan pestessä toista kissaa, kissojen tappelun puhrentahaavojen myötä sekä, onneksi harvemmin, yhteisten hiekkalaatikkojen ja ruokakuppien välityksellä.

FeLV on tauti jolle ei ole parantavaa hoitoa, vaan kissan yleiskunto pidetään hyvänä mahdollisimman pitkään hoitamalla muita taudin tuomia oireita. Sairastuneen kissan elinajan odote on parempi jos tauti todetaan seulontatutkimuksessa, kun taas vakavan taudin yhteydessä ennuste on yleensä huono. Keskimäärin FeLV positiivinen kissa elää taudin toteamisen jälkeen 2,5 vuotta. Jos kissa paranee infektiosta itsestään, kuten noin 70% sairastuneista, eliniän ennuste on huomattavasti parempi (jopa normaali), kantajiksi jäävien kissojen ennuste on epävarma.

FeLV itsessään tavanomaisesti aiheuttaa anemiaa tai lymfooman, mutta koska virus alentaa vastustuskykyä, on sairaan kissan elimistö alttiina kuolettaville infektioille.

- FIV on retrovirus, joka aiheuttaa immuunikadon kissalle ja on osin verrattavissa ihmisten HIV-tautiin. Monesti FIVin ensimmäinen oire on pitkäaikainen sairastelu, jolle ei ole löytynyt selitystä. Testaaminen on tärkeää eritoten jos kissa ulkoilee vapaasti tai on kontaktissa muiden kissojen kanssa jotka tapaavat ulkona vapaasti muita kissoja. FIV tarttuu vain jos virus pääsee verenkiertoon, eli esimerkiksi puremahaavan kautta tapellessa tartunnan saaneen kissan kanssa. Ruokintavälineiden ja hiekkalaatikkojen jakaminen ei välitä virusta, eikä kissojen välinen peseytyminen siirrä tautia kissalta toiselle. FIV-positiivinen emo ei myöskään siirrä tautia pennuilleen, ellei sairastu tautiin raskauden aikana.

Kuten ei FeLViinkään, FIV on myös tauti johon ei ole parannuskeinoa. Sairastuneelle kissalle ei voida antaa tarkkaa ennustetta, mutta muutoin terve FIV positiivinen kissa voi elää erittäin normaalia tervettä elämää kunhan kissaa hoidetaan oikein. Niin kauan kun sekundäärit infektiot saadaan estettyä, eikä kissa pääse levittämään tautia muille kissoille, tilanne pysyy yleensä hyvänä. Jos FIV positiivinen kissa kokee yhden tai useamman infektion, tai kissan yleinen terveydentila heikkenee pitkittyneen kuumeen ja painonlaskun saattelemana, ennuste on yleisesti heikompi.

FIVin taudinkierron voi jakaa kolmeen vaiheeseen; jonkin aikaa tartunnan jälkeen ilmenee lieviä oireita jotka voivat jopa jäädä huomiotta, kuten sahaavaa kuumetta ja imusolmukkeiden turvotusta. Toinen vaihe on oireeton ja voi olla päällä kuukausista aina useiden vuosien ajan ilman mitään ongelmia ja kolmannessa vaiheessa kissan immuunipuolustus ei voi enää vastustaa erilaisia infektioita ja kissa sairastuu herkästi esimerkiksi hengitysteiden-, ihon- ja silmien tulehduksiin. Usein sairaus johtaa loppujen lopuksi kuolemaan, mutta kaikki kissat eivät etene taudin kolmanteen vaiheeseen.

Sivu päivitetty 24.5.2022